Mä en tiiä mitä mun pitäis sanoo, mun sydän hakkaa aivan liian kovaa,mulla on lämmin vaikka ikkuna on auki ja peitto on nurkassa?
Mulla on vaa yksinkertasesti nii sairaan paha olo, kerranki ku en pidättele mun tunteita mun sisällä, vaan sanon tasantarkkaa mitä tunnen nii vastaukses saan kaks ihmistä jotka ei yhtää kuuntele muo, eikä yhtään kunjoita että mun tunteita on oikeesti loukattu. Vaan mulle annetaan vastaukses että mun ei olis pitäny välittää, mun olis vaa pitäny antaa asian olla. Miten, jos sen tekeminen taistelee vastaan kaikkea mitä mulle on opetettu? Mulle on aina opetettu että jos on jossaki vieraana nii silloin käyttäydytään sen mukasesti. Ei huudeta, riehuta tai tapella. Tämä siis koskien hienompia juhlia. Sä et ala settvitelemään sun välejä jonkun ihmisen kanssa kesken juhlien, ei vaikka kukaan ei näkis eikä kuulis. Sä odotat kunnes oot taas kotona tai juhlat/vierailus on loppunu, ja sitten vasta seisot kakskytä minuuttia jossakin selvittämässä välejäs. Ja jos sun nyt on pakko alkaa riitelemään juhlissa, et todellakaan tee sitä juhlien emännän edessä, etkä sellasessa tilanteessa et muut vieraat joutuu siitä kärsimään.
En sitte tiiä onko mulle opetettu aivan jotain potaskaa, oonko ainoo teini ikäsistä joka nykyään enään tietää mikä on etiketti, ja mitä siihen sisältyy? Onko mun vanhemmat, jotka ei pistä muo moneks kuukaudeks arestiin siitä että oon jääny tupakasta ja viinasta kiinni, ainoot jotka opettaa että pitää osata käyttäytyä tiettyjen sääntöjen mukasesti? Onks ne sitten tiukkapiposia ja putkinäkösiä vanhuksia?
Mä en enään tiiä, mun pää on aivan sekasin. Muo on just haukuttu kaksnaamaseks ja tiukkapiposeks, vaikka omasta mielestäni en todellakaan oo kumpaakaan. Kyllä, mä oon hyvä tulemaan toimeen ihmisten kanssa joista mä en pidä, ja yritän parhaani mukaan olla puhumatta niistä sitten pahaa. Toki sitä tapahtuu, ja se on inhimillistä! Mutta onks se että mä yritän unohtaa asian joka on mua loukannu, ja jatkaa niinku tavallisesti väärin? Tekeeks se sitten musta kaks naamasen, että ku mun käyttäytymistä aletaan oikasta saman tyyppisessä jutussa, että tuon muo painaneen asian esille ja oikasen tätä toisata henkilöä? Mitä mä teen siinä väärin? Voiko yksinkertanen kritiikki oikeesti satuttaa jotaki niin paljon että tän pitää vetää mukaan toinen henkilö? (Joka siis liitty tähän asiaan, mutta ei todellakaan olis ollu tarpeellista juuri sinä hetkenä tuoda mukaan keskusteluun?) Ja kumpi meistä siinä tekee väärin, minä kun uskallan sanoa että mun tunteita on loukattu, ja todeta että anteeksipyyntö olis paikalaan? Vai toinen osapuoli, joka alkaa väittämään vastaan, sanomaan että mä tein väärin koska otin tapahtuneen aivan liian vakavasti? Mikä on enään oikein tässä tapauksessa? Onks mulla oikeus suuttua siitä ettei mun tunteita oteta huomioon, ja että saan vielä kuulla jopa kolmannelta osapuolelta että mä en tajua mitään parisuhteista, ja että mun omaki suhde on pelkkä vitsi, että se ettei me riidellä tarkottaa että me ei olla aidossa parisuhteessa? Vai pitkääs mun vaan niellä kaikki paska, ja taas kerran olla se joka pyytää anteeks, ja jäädä itse kaikkien ajatusten kanssa?
Eikö anteeksi pyyntö ole juuri sitä, pyydät anteeksi sitä mitä olet tehnyt ja sanonut, ja jos toinen osapuoli hyväksyy anteeksipyyntösi niin asia unohdetaan? Nii mulle on opetettu himassa, koulussa ja viimeisimpänä riparilla. Joten se että riidan kolmas osapuoli alkaa kinumaan muo pyytämään anteeks, ihan vaan ette mejjän kaveruus menis, ei oo mun mielestä yhtään oikein. Koska tässä tapauksessa mä oon ollu se joka oon jokaisessa riidassa pyytäny ekaks anteeks, ja välillä multa ei edes olla pyydetty anteeks! Joten teenkö todellaki väärin ku en suostu siihen enään? Onko mun itsekunjoitus ja sen pahanolon rajan pistäminen sen arvosta että menetän aivan mahtavan ihmisuhteen? Oonko itsekäs ku en taaskaan taivu tän toise osapuolen tahtoon ja pyydä anteeks? Mulla herää kysymys siitä että jos mä taas pyydän anteeks ilman että tarkotan sitä nii tuleeko se taas pahentamaan mun ja mun ystävän välejä? Koska ne loukatut tunteet jäis taas sinne kannen alle kuohumaan, ja mahdollisuus olis myöskin etten saisi edes kunnollista anteeksipyyntöä takaisin, joka ei tilannetta yhtään auttaisi.
Nyt kun olen jo hetken tätä kaikkea ehtinyt miettiä, ja puhua asioista ihmiselle joka muo ymmärtää, päädyin siihen tulokseen että mä pahoittelin mun käytöstä, totesin että sanoi ehkä jotkut asiat hieman rumasti, mutta etten todellakaan ole valmis pyytämään anteeksi, koska muo loukattiin todella pahasit ku ensinnäkään mun tunteita ei otettu huomioon, ja toiseks koska muo loukattiin samassa syssyssä vielä pahemmin. Ja nytten tulee varmaan olemaan ihmisiä jotka väittävät että pahoittelu ja anteeksipyyntö on sama asia, muta ei. Kun pyydän anteeksi, olet sujut asian kanssa, siis kummankin puolen. Voit myöntää että teit väärin toista henkilöä kohtaan ja kadut sitä, ja voit hyväkysä sen että toinen teki väärin sinua kohtaan. Mutta pahoitteleminen on vaan että inffoirmoit toiselle että tiedät että teit väärin, muttet ole valmis pyytämään etkä antamaan anteeksi. Siinä tilnateessa olen juuri nyt. En todellakaan ole valmis antamaan tai pyytämään anteeksi, koska kaikki mitä sanoin oli tunteita mitä mulla oli, ja veläkin on. Ja anteeksipyyntöäkään en ole valmis ottamaan vastaan jossei nytten ystäväni todellakin tee selväksi että tajuaa tehneensä väärin ja on siitä pahoillaan. Itse kuten jo sanoin pahoittelin ja tiedän sanoneeni rumasti, mutta en kuitenkaan nää että olisin tehnyt mitään väärää!
Joten miksi mulla on kuitenkin vielä niin paha olo? Voiko se todellakin olla sen anteeksipyynnön puuttuminen? Mä en tiedä, enkä varmaankaan tule saamaan asiaan mitään selkoa mitä väsyneemmäksi tulen. Joten viisainta on varmaankin mennä nukkumaan, ja antaa asian upota yön yli.
Mutta yksi asia on varma, tälläkertaa mä vedän rajani, tälläkertaa joku muu saa ottaa sen ensimmäisen askeleen, koska mä en todellakaan tuu olemaan valmis siihen pienen hetkeen.
// linda
