Lunta, lunta ja vielä lisää lunta, en vaan tajua kuinka paljon sitä voi tulla. Kinokset ovat kohta olohuoneen ikkunaan asti, ja voin kertoa että se on paljon lunta se. Muute en oikein asiasta valitä, mutta olisi kiva jos bussi pääsisi tänne meidän pienelle sivukujalle, että pääsen vihdoinkin pois täältä metsästä.
Juu elikkä torstain kun tulin vihdoin himaan diskoista mitattiin semmoin 37.5 asteen kuume, ei hirveän korkea, mutta kuitenkin niin että sain jäädä kotiin perjantaina. Noh nukuin silloin pitkään, ja datasin. Samaa kuvioa olen sitten toistanut koko viikonlopun, paitsi tänään ryhdistäydyin, kun kuumekin laski eilen illalla normaaliin lukuun, ja siivosin vaatelipastoni, pyykkäsin kaikki pyykit matkalle, ja vaihdoin lakanat sängyssä. Huomenna olen ensiksi siis matkalla jumboon vaihtamaan rahaa, ostamaan matkaoppaan Kööpenhaminaan ja sitten kahville Mertsukan kanssa. Sen jälkeen suuntaan nokkani kohti Santahaminan seutuja, ja meen Lindan ja Lallun seuraks Lindan mummille. Kiva päivä ja ilta varmaan tulee, ja yritän oikeasti nyt muistaa sen kameran mukaan!
Muuten sitten ei lomalle ole oikein suunnitelmia ennenkun lähdetään matkaan. Sitten kun Tiistaina tulen kotiin pakataan tavarat ja mennään aikaisin nukkumaan että jaksetaa Keskivikko aamuna lentokentälle. Toki se nukkumaan meneminen voi olla hieman vaikeaa, kun illat ovat ainoa aika kun tuohon herraseen saa yhteyttä, ja keskustelut tykkää vähän sitten aina venähtää c:
Ei tässä sitten muuta, alan varmaan nyt painua sinne pehkuihin, jospa huomenna nousisn jotenkin fiksuun aikaan.
♥linda