20120723

I need a little good luck to get me by this time

Hei, siitä on taas pari kolme viikkoa kun kirjoitin, mutta sellaista sen on kun on kesä. Ollaan oltu rannalla kavereitten kanssa, käyty leffassa, telttailtu ja kaikkea muuta kivaa. Nyt sitten sain kuitenin vasta aikaseks kirjoittaa, syypäänä tuo ihana sade ja se että pitäisi siivota huone. 

Mutta mun kesä on mennyt mukavasti kavereitten seurassa, ja huomenna taas näkemään ihmisiä koulusta. ollaan siis menossa stadiin frendin siskon kämpille, ja sitte toivottavasti sinne tulee hieman lisää jengiä ku suunnitelmissa on istua rannalla jos sää sallii. Toissapäivänä oltiinkin sitten tällä toisella porukalla, ne ihmiset oihin ellu on minut ja karinin tutustuttanut, niin yhdellä herralla katsomassa elokuvia. Minun epäonneksi niin suurin osa leffoista oli kauhua, joten istuin tyyny naaman edessä. 

Ja sitten eilen hengailtiin ellan ja ellun kanssa jokiksessa, syötiin mansikoita ja herneitä..joita etittiin kolmesta eri kaupasta ennenkuin löytyi syötäviä. Sitten sini pölähti paikalle, ja hetken hengailun jälkeen lähdettiin elisalle, jossa sitten vaan jatkettiin sekoilemista. Heitän tähän nyt pari kuvaa kun ellulla oli canoni mukana niin saatiin ikuistettua meidän hienot hetket.

Muuta kertomista mulla ei oikeen ole, yritän alkaa kirjottelemaan paremmin nyt sitten kun alkaa koulun alkaminen lähestyä. Nauttikaa näistä viimeisistä viikoista!

♥linda




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti